Syanotypian historia: Herschel, Atkins ja piirustukset
Brittitieteilijä ja tähtitieteilijä Sir John Herschel kuvasi syanotyypin vuonna 1842. Prosessi tuotti stabiileja sinisiä kosketustulosteita käyttämällä rautasuoloja ja oli halvempaa kuin monet varhaiset hopeavalokuvat. Kasvitieteilijä Anna Atkins näki tieteelliset ja visuaaliset mahdollisuudet lähes välittömästi: vuodesta 1843 lähtien hän käytti syanotyyppisten fotogrammien dokumentoimiseen leviä yhdessä ensimmäisistä valokuvalla kuvitetuista kirjoista.
John Herschel ja keksintö vuonna 1842
Herschel tutki valoherkkiä rautayhdisteitä ja esitteli syanotyyppiprosessin menetelmänä kuvien tekemiseen ja toistoon. Tunnusväri tulee Preussin sinisestä, rautapigmentistä, joka muodostuu käyttäjän altistuneille alueille. Tekniikka ei vaatinut kalliita hopeasuoloja ja se voitiin kehittää vedellä.
Anna Atkins ja valokuvat brittilevistä
Anna Atkins asetti kuivatut levät suoraan käsitellylle paperille ja valotti ne fotogrammina. Hänen kirjansa Valokuvat brittilevästä ilmestyi osissa vuodesta 1843. Tulosteissa yhdistyi tieteellinen tarkkuus tunnistettavaan estetiikkaan: kevyet, hauraat kasvirakenteet syvänsinistä taustaa vasten.
Atkinsin työ osoittaa, miksi yhteydenpito on välttämätöntä. Ohuet, litteät osat muuttuvat teräviksi; paksummat tai kohotetut osat antavat pehmeämmät ääriviivat. Tämä periaate pätee edelleen nykyaikaisiin kasvitieteellisiin vedoksiin.
Syanotypiasta tekniseen suunnitelmaan
Prosessia käytettiin myöhemmin laajalti teknisten piirustusten ja suunnitelmien kopioimiseen. Läpinäkyvä piirros voidaan asettaa valoherkälle paperille ja kopioida yksitellen -muodossa. Tästä syntyi sana ”suunnitelma”, joka nykyään tarkoittaa myös kuvaannollisesti tarkkaa suunnitelmaa.
Miksi taiteilijat jatkoivat syanotypian käyttöä
Syanotypialla on erityinen jännitys: prosessi on yksinkertainen, mutta kuva voi olla erittäin hienostunut. Sininen väri on heti tunnistettavissa, kun taas paperi, siveltimen reuna, kasvin muoto, negatiivi ja valaistus tekevät jokaisesta printistä ainutlaatuisen. Valokuvaajat ja taiteilijat käyttävät tekniikkaa valokuvaukseen, muotokuviin, kirjoihin, tekstiileihin ja sekatekniikkaan.
Kemia historiallisen prosessin takana
Klassisessa menetelmässä ferriammoniumsitraattia ja kaliumferrisyanidia käytetään erillisinä liuoksina. Sekoituksen, pinnoituksen ja UV-altistuksen jälkeen kuituihin muodostuu huuhtelun aikana Preussin sinistä. Lue vihreä vs. ruskea ferriammoniumsitraatti materiaalin valinnasta ja syanotyyppisuhteet saadaksesi käytännön reseptin.
Syanotypia 1900- ja 2000-luvuilla
Vaikka nykyaikaiset kopiointitekniikat suurelta osin korvasivat teknisen suunnitelman, syanotypia säilyi taidekasvatuksessa ja vaihtoehtoisessa valokuvauksessa. Digitaalinen kuvankäsittely antoi prosessille uuden sisäänkäynnin: digikuva voidaan tulostaa suurena kontaktinegatiivina, jonka jälkeen lopullinen kuva syntyy täysin analogisesti UV:n ja veden kanssa.
Mikä tekee syanotypian merkityksestä nykyään?
- Tekniikka yhdistää valokuvauksen, piirtämisen, luonnontutkimuksen ja käsityön.
- Perusprintti ei vaadi pimiötä.
- Digitaalisia ja analogisia menetelmiä voidaan yhdistää.
- Prosessi tuo materiaalin ja ajan näkyväksi lopputyössä.
- Jokainen valmistaja voi rakentaa oman testikirjastonsa.
Yhdistä itsesi siihen historiaan
Aloita pienellä kasvitieteellisellä fotogrammilla sopivalle paperille. Aseta yksi tasainen arkki lasin tai pleksilasin alle, tee testiliuska ja kirjaa valo ja aika. täydellinen aloittelijaopas sisältää kaikki vaiheet; sivu 10 syanotyyppiideaa auttaa sinua valitsemaan oman suunnasi.
Usein kysytyt kysymykset
Oliko Anna Atkins syanotypian keksijä?
Ei. John Herschel esitteli prosessin vuonna 1842. Atkins oli varhainen ja vaikutusvaltainen käyttäjä, joka käytti systemaattisesti syanotyyppiä kasvitieteellisessä dokumentaatiossa.
Miksi teknistä suunnitelmaa kutsutaan suunnitelmaksi?
Pitkän aikaa tekniset piirustukset toistettiin sinivedoksina syanotyyppisten kontaktiprosessien avulla. Nimi säilyi tekniikan muuttumisen jälkeen.
Onko nykyaikainen syanotypia edelleen sama prosessi?
Ydin – valoherkkä rautakemia, kosketusaltistus ja vedellä huuhtelu – on sama. Nykyaikaiset lamput, digitaaliset negatiivit ja uudet alustat laajentavat mahdollisuuksia.
